Eminem palasi esiintymislavoille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina hiljaiseloa viettänyt hiphop-tähti Eminem palasi esiintymislavoille yllätysvierailulla mustalle viihteelle omistetussa Black Entertainment Awards -tapahtumassa.

Eminem esitti tilaisuudessa kappaleen Touch It, johon hän oli tehnyt uudet lyriikat vain kyseistä esiintymistä varten. Kappaleellaan Eminem tuki hyvää ystäväänsä Busta Rhymesia, jonka kanssa lavalla nähtiin massiivinen hiphop & r&b -tähtikaarti.

– Eminem on mielestäni yksi parhaista artisteista. Hänen näkeminen keikallani Mary J. Bligen, Missy Elliottin, Lloyd Banksin, Kelisin ja Will.I.Amin kanssa oli yksi urani kohokohdista, Busta hehkutti.

Eminemin kappaleen uutta versiota ei julkaista virallisesti, mutta se leviää parhaillaan kulovalkean tavoin internetissä. Henkilökohtaisten ongelmien kanssa paininut supertähti on taistellut viime aikoina toisen avioliittonsa päättymisen ja unilääkeriippuvuuden kanssa.