Samuel L. Jackson jättää actionleffat

Näyttelijä Samuel L. Jackson nähdään syyskuun lopussa Snakes On A Plane -elokuvan pääosassa. Aiemmin hän on tähdittänyt lukuisia menestyneitä action-elokuvia ja noussut yhdeksi menestyneimmistä mustista näyttelijöistä.

---
---

Joulukuussa 58-vuotta täyttävä Jackson on kertonut harkitsevansa vetäytyvänsä action-elokuvista ja keskittyvänsä jatkossa rauhallisempiin elokuviin. Hän ei usko pärjäävänsä enää pitkään 20-vuotiaille näyttelijöille valkokankaalla.

– En tiedä kuinka pitkään haluan enää juosta ja hyppiä, ajaa ihmisiä takaa ja ampua heitä. En halua näytellä yhdessä jonkun 20-vuotiaan kanssa ja kuulla ihmisten sanovan, ettei kuntoni enää riitä heidän kanssaaan, Samuel L. Jackson totesi.

Tämän vuoden aikana Jacksonin elokuvista saavat vielä ensi-iltansa ainakin Home of the Brave, 2004: A Light Knight’s Odyssey sekä ensi vuonna 1408, Poker Nights, Jumper ja Justin Timberlaken tähdittämä Black Snake Moan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.