Yleisradio juhlii tänään 80 vuottaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Yleisradio juhlii tänään 80-vuotista taivaltaan suomalaisen kansan parissa. Yleisradion ensimmäisestä radiolähetyksestä on tullut lauantaina kuluneeksi 80 vuotta. Päivää pidetään Yleisradion ja Suomen säännöllisen yleisradiotoiminnan syntymäpäivänä.

Juhlapäivän kunniaksi ei järjestetä kalliita juhlallisuuksia, sillä rahavaikeuksissa oleva Yleisradio haluaa säästää varat tärkeämpiin toimiin. Sen sijaan Yleisradio juhlii kaikilla kanavillaan, joilla kuullaan ja nähdään tänään erikoisohjelmia. Esimerkiksi TV1:llä kuuluttajana toimii Teija Sopanen. Yle Teema puolestaan esittää päivän aikana katsojien toiveohjelmia.

Juhlan kunniaksi Yleisradio avasi tänään myös arkistojaan verkkosivuillaan, kun Elävä arkisto tuo kaikkien ulottuville satoja tunteja kuvaa ja ääntä viimeisen sadan vuoden ajalta. Verkossa on kuultavissa ja nähtävissä klassikkomateriaalia 80-vuoden ajalta.