Kirka kuoli sairauskohtaukseen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä laulajista, Kirka, eli Kirill Babitzin, on Staran juuri saamien tietojen mukaan kuollut. Hän menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan varhain tänä aamuna 56-vuotiaana.

22. syyskuuta 1950 Helsingissä syntynyt Kirka kuului tunnettuun taiteilijasukuun. Hänen julkinen musiikillinen uransa alkoi jo 12-vuotiaana, kun hän voitti piirinmestaruushopeaa hanurikilpailussa.

Läpimurtonsa Kirka teki vuonna 1967, kun Hetki lyö -kappale julkaistiin. Kappaleen jättimäisen suosion ja sitä seuranneen kiertueen myötä Kirkasta oli tullut nopeasti maamme ykköstähti. Kirka edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 1984 kappaleella Hengaillaan.

Kirkan oli määrä nousta lavalle seuraavan kerran perjantaina Helsingissä. Ensi viikon torstaina hänen piti esiintyä Länsi-Auto Areenalla järjestettävässä Euroviisukonsertissa. Kirkan oli myöhemmin tänä vuonna tarkoitus olla mukana myös Tanssii tähtien kanssa -televisiosarjan toisella tuotantokaudella. Hänen parinaan piti nähdä Saara Huovinen.