The Conquistadors : Daydreamer

Singlet · Stara.fi

Vaasalainen bänditulokas The Conquistadors yllättää todella positivisesti electrovaikutteisella ja raikkaalla rockillaan. Yhtyeen esikoissingle Daydreamer on lohkaistu huhtikuussa ilmestyvältä Mil Mascaras -esikoisalbumilta. Tässä on alkaneen vuoden parhaita kotimaisia kappaleita, ja yhtye on selkeästi tähän mennessä vuoden tiukin uusi tulokas.

Kappaleen koukku löytyy energisestä ja kevyen raikkaasta kertosäkeestä, jonka melodia saa kuuntelemaan tämän tulevan hitin uudelleen ja uudelleen. Myös kertosäkeissä mukana kulkeva synapiipitys luo viisuun upeaa konetunnelmaa, vaikka pääosin kappale onkin soundillisesti kevyttä rockia. Vokalistin ääni on utuisen etäinen.

Kappaleen soundimaailman takaa löytyy takavuosina Firevision -yhtyeestä tuttuja miehiä, ja promosinglellä on mukana myös Firevisionin Remix samaisesta kappaleesta. Tuon version taustalta tarkkakorvaiset bongaavat extrana todella coolin kasarisyntikan. Muuten remixissä mennään tanssitunnelmissa, mutta radioversio tuntuu kuitenkin hieman toimivammalta vedolta.

Pisteet 5/5

HUOM! Katso kappaleen musiikkivideo tästä!