Beyonce seksikkäissä uimapuvuissa. Katso kuvat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Arvostetun Sports Illustrated -lehden kannessa on totuttu näkemään toinen toistaan näyttävämpiä supermalleja ja muita kaunottaria. Nyt lehden tuoreimman numeron kantta koristaa r&b-supertähti Beyonce Knowles, joka esiintyy kannen lisäksi myös lehden sivuilla seksikkäissä bikinikuvissa.

Lehden mukaan kyseinen numero on aiheuttanut poikkeuksellisen paljon kysyntää – luonnollisesti miespuolisten lukijoiden keskuudessa. Lehdessä ja lehden verkkosivuilla esitellään Beyoncea peräti 37 valokuvan verran, joten kyseinen numero lienee vuoden myydyimpiä.

Cliff Wattsin ottamista kuvista selviää myös, että lahjakas supertähti Beyonce osaa esiintyä keikkalavojen ja elokuvien lisäksi myös mallikuvissa. Ehkä uusi ura onkin pian tarpeen, sillä Beyoncen uusimmalta B’Day -albumilta ei ole vieläkään lohkaistu yhtään varsinaista hittiä, vaikka esikoisalbumilta niitä löytyi useampiakin. Albumia yritetään myydä vielä julkaisemalla se uudelleen kolmella uudella kappaleella kasvatettuna.

Katso Beyoncen bikinikuvat tästä! Verkkosivustolta löytyy varsinaisten mallikuvien lisäksi myös ”making of” -tyylisiä otoksia kuvaussessiosta.