Teosto ja Gramex hävisivät oikeudessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tekijänoikeusyhdistys Gramex ja Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry. ovat jälleen hävineet kiistoja laittomasti perityistä tekijänoikeusmaksuista.

Gramex hävisi Helsingin hovioikeudessa kiistan ravintoilta ja hotelleilta laittomasti perimistään tekijänoikeusmaksuista, ja joutuu nyt maksamaan niitä takaisin noin 160.000 euroa. Lisäksi se joutuu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Gramex oli perinyt korvauksia television ja radion välillisestä käytöstä, vaikka sillä ei ollut oikeutta periä niistä korvauksia.

Teosto puolestaan hävisi Itä-Suomen hovioikeudessa kiistan ravintolan esityskorvauksista. Teosto vaati yritykseltä peräti kymmenkertaista korvausta lakiin verrattuna, sillä järjestön mukaan asiassa tuli soveltaa huvitariffia, kun todellisuudessa siihen piti soveltaa ”halvempaa” ravintolatatariffia.

Gramexilla on meneillään myös muita oikeusjuttuja, joissa siltä vaaditaan esimerkiksi maksamattomia esityskorvauksia. Järjestö sai taannoin tiukkaa kritiikkiä myös Suomen radioalan edustajalta.

– Olen seurannut 20 vuotta Gramexin toimintaa. He eivät todellakaan ajattele taitelijoiden etua, koska jättävät meiltä perimiään artistien tekijänoikeuskorvauksia tilittämättä taiteilijoille, Suomen Radioiden liiton hallituksen puheenjohtaja Leena Ryynänen kertoi Taloussanomissa vuosi sitten.

Uusimmat