David Hasselhoff korkokengissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjoista tuttu näyttelijä David Hasselhoff joutuu tuoreimmassa elokuvaroolissaan kävelemään korkokengillä. Hän näyttelee nimittäin ohjaaja Roger De Brisin roolia elokuvassa The Producers, jota kuvataan parhaillaan Las Vegasissa.

Roolisuoritus on kuvauspaikalta tihkuneiden tietojen mukaan mennyt pääosin hyvin, mutta vaikeuksia on tullut siitä, että naistenvaatteisiin pukeutunut David Hasselhoff ei osaa kävellä korkokengillä.

– En voi kävellä kengillä, joiden korko on yli kaksi tuumaa, David Hasselhoff kertoi Hollywood Accessille.

Elokuvan ohjaaja Mel Brooks on kuitenkin ylistänyt tähden kykyjä, ja hänen mukaansa David Hasselhoff loistaa varsinkin komediaan sopivalla tilannetajullaan ja musiikkiteatterikokemuksellaan. Lisäksi Brooks kehuu Davidin sääriä upeiksi.