Lindsay Lohan pikavauhtia vankilaan? Katso pidätyskuva!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari-näyttelijä Lindsay Lohan on ajautumassa päivä päivältä suurempiin vaikeuksiin. Viime yönä kahden aikaan Lindsay jäi jälleen kiinni rattijuopumuksesta Santa Monicassa, TMZ.com uutisoi. Tuore pidätyskuva löytyy tästä.

Lindsay jäi kiinni, kun poliisit pysäyttivät auton, joka ajoi takaa toista autoa. Takaa-ajajana oli juuri Lindsay. Hänen taskustaan löydettiin lisäksi kokaiinia, joten tällä kerralla hän ei voi väittää sen kuuluvat jollekin muulle, kuten kävi edellisen tapauksen yhteydessä. Poliisin mukaan Lindsay käyttäytyi pidätyshetkellä huonosti ja oli selvästi juovuksissa. Lohan puhalsikin peräti 1,3 promillen lukemat ja ajoi kaiken lisäksi ilman ajokorttia.

Kyseessä oli vieroituksesta juuri päässeen tähden toinen rattijuopumus muutaman kuukauden sisään ja pidemmällä aikavälillä tapauksia on kertynyt enemmänkin. Näin ollen Lindsay Lohan tuskin voi enää välttää vankilatuomiota, joka tulee olemaan selvästi esimerkiksi Paris Hiltonin tuomiota pidempi. Rikoksenuusina Lindsay tullaan tuomitsemaan ankarimman mukaan.

Lindsay päästettiin vapaaksi odottamaan oikeudenkäyntiä, vaikka hänet olisi voitu pitää myös pidätettynä, sillä hänen voidaan odottaa uusivan jälleen rikoksensa. Lohan kuitenkin vapautettiin 25.000 dollarin takuita vastaan. Oikeudenkäyntipäiväksi on määrätty 24. elokuuta.

Lindsayn oli määrä vierailla tänä-iltana suositussa Jay Lenon keskusteluohjelmassa, mutta vierailu on mitä ilmeisimmin nyt peruuntunut.

Uusimmat