Lindsay Lohan takaisin vieroitukseen – leffaura on ohi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toissayönä rattijuopumuksesta, huumeista ja ajokortitta-ajosta pidätetty Lindsay Lohan kuljetettiin putkasta suoraan vieroitushoitoon. Hän pääsi odottamaan 24. elokuuta alkavaa oikeudenkäyntiä vapaalle jalalle 25.000 dollarin takuita vastaan.

Lohania ei olisi ollut pakko vapauttaa, sillä viranomaiset olisivat voineet pitää rikoksenuusijan telkien takana odottamassa oikeudenkäyntiään. Ilmeisesti viranomaiset kuitenkin olettivat, että Lindsay ei enää toista tekoaan, vaikka kyseessä oli jo toinen rattijuopumus kolmen kuukauden sisällä.

Putkasta näyttelijän matka jatkui hänen asianajajansa mukaan vieroitushoitoon, mutta tällä kertaa kuitenkin eri klinikalle, jossa tähti on tähän saakka ollut. Maineikas Promises -klinikka ei ole saanut kuntoutettua Lohania, joten hänelle haetaan nyt apua muualta. Asianajana antoikin kyseisestä hoitolaitoksesta katkeran lausunnon.

– Jonain päivänä joku vielä tekee hieman tutkimusta ja saa huomata, että Promises ei ole edes oikea vieroitushoitola, vaan käytettyjen autojen kauppa tai jotain, hän ilmoitti tiedotteessaan.

Poliisin mukaan ei ole varmuutta oliko Lindsayllä pakollinen alkoholin käyttöä valvova SCRAM-laite jalassaan pidätyshetkellä. Joka tapauksessa laite on nyt viimeistään poistettu.

Lindsayn elokuvaura oli katkolla jo muutama päivä sitten, kun hänen tähdittämänsä Poor Things -elokuva jouduttiin perumaan kokonaan tähden sekoilujen karkotettua rahoittajat. Elokuvan tuottaja ilmoitti kuitenkin toissapäivänä, että elokuva tehdään sittenkin, mutta eiliset tapahtumat lienevät iskeneet niin sanotun viimeisen naulan Lindsayn uralle ja kyseiselle elokuvalle. Vankilasta käsin kun on vaikea näytellä.