Lindsay Lohanille jopa puoli vuotta linnaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan on syvässä liemessä kännisekoilujensa takia. Häntä odottaa 24. elokuussa alkavassa oikeudenkäynnissä lukusia syytteitä, ja rattijuopumuksen osalta hänet voidaan katsoa lisäksi rikoksenuusijaksi.

Tästä syystä Lindsay tuskin tulee saamaan juurikaan lievennystä tuomioonsa, joka tulee E! Online -julkaisun haastattelemien asiantuntijoiden mukaan asettumaan 30 – 180 päivän välille. Paris Hilton istui taannoin kiven sisässä 23 vuorokautta hänelle määrätyistä 45 vuorokaudesta, ja hänen rikkeensä olivat pieniä verrattuna Lindsayn sekoiluihin.

Lakiteknisesti Lindsay on kuitenkin ensikertalainen, vaikka hän vastaakin oikeudessa nyt kahdesta eri rattijuopumuksesta, huumeiden hallussapidosta ja ajokortitta-ajosta. Pahimmassa tapauksessa Lindsay joutuu istumaan kaltereiden takana peräti kuuden kuukauden ajan, jos hänet todetaan oikeudessa syylliseksi kaikkiin syytekohtiin.

Lohan on nyt palannut vieroitukseen, ja oikeusoppineiden mukaan Lindsay voi pyytää tuomarilta, että vieroitusaika laskettaisiin mukaan tuomiota lieventävänä seikkana. Lindsay on itse ilmoittanut olevansa syytön. Lisäksi poptähti väittää, että hänen taskustaan löydetty kokaiini ei ollut hänen.

Uusimmat