Lindsay Lohan pääsi karkuun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kovaonninen laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan on painunut maan alle. Eilen levisivät uutiset, joiden mukaan Lindsay piilottelisi äitinsä luona New Yorkin Long Islandilla, mutta vielä samana päivänä E! Online uutisoi, että poppari olisi kirjautunut sisään vieroitusklinikalle Utahissa.

Tähden taustavoimat eivät ole vahvistaneet kumpaakaan tietoa, mutta tiedottaja Leslie Sloane Zelnik kertoi Us Weekly -lehdelle Lindsayn saavan parhaillaan ammattiapua.

New York Post uutisoi eilen, että Lindsay olisi lentänyt perjantaina ensimmäisessä luokassa New Yorkiin yhdessä pikkusiskonsa kanssa. Lehden mukaan Lohan matkasi äitinsä luo, ja äiti antoikin lauantaina lausunnon, jonka mukaan Lindsay voi hyvin.

Tällä hetkellä lehdistö saa siis ristiriitaista tietoa, joten Lohan on lopulta päässyt ainakin hetkeksi karkuun häntä alituisesti jahtaavista paparazzeista. Hän odottaa parhaillaan oikeudenkäyntiä, joka alkaa 24. elokuuta.