Lindsay Lohan on jälleen vapaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan on päässyt pois vieroitushoidosta. Muutaman kuukauden Utahissa sijaitsevalla klinikalla viettänyt neitokainen on palannut takaisin Los Angelesiin.

Lindsayn saattoi kotiin hänen kovia kokenut isänsä Michael, joka kertoi medioille olevansa jatkossa tyttärensä tukena. Hän toivoo, että tyttären jalat kantavat nyt itse ja että tämä pysyy kuivilla, People uutisoi.

Lohania hoidettiin heinäkuusta saakka Cirque Lodge -klinikalla, jonne hän joutui syyllistyttyään kahteen rattijuopumukseen ja kokaiinin hallussapitoon aiemmin tänä vuonna.

Elokuun loppupuolella käydyssä oikeudenkäynnissä Lindsay Lohan tuomittiin vain yhden päivän vankeustuomioon, vaikka hänelle povattiin jopa puolen vuoden kakkua. Syynä lievään vankilatuomioon oli Lindsayn hallusta löydetyn kokaiinin pieni määrä. Vankilan lisäksi hänet tosin määrättiin kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen.