Matt Damon on seksikkäin mies

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu amerikkalainen aikakauslehti People on jälleen rankannut järjestykseen maailman seksikkäimmät miehet. Lehden lukijoiden äänivyöry suuntautui tänä vuonna hieman odottamattomaan suuntaan.

Aikaisempina vuosina seksikkäimpänä miehenä on totuttu näkemään lähes vuorovuosin Brad Pitt ja George Clooney, mutta nyt molemmat jäivät nuolemaan näppejään. Seksikkäimmän miehen ykköstilan valtasi nimittäin Medusan sinetti -elokuvassa agenttia näytellyt Matt Damon.

37-vuotiaan tähden mukaan hänen vaimonsa Luciana Bozan punastui kuullessaan, että on naimisissa maailman seksikkäimmän miehen kanssa. Valinta tuli molemmille yllätyksenä.

– Annoitte vanhentuvalle esikaupunki-isälle loppuelämän kestävän egobuustin. Jopa minun yhdeksänvuotias tytärpuoleni ajattelee nyt, että olen cool. Tai siis coolimpi, Matt Damon kertoi lehdelle.

People-lehden lukijat ovat valinneet maailman seksikkäimmän miehen jo vuodesta 1985 saakka. Ensimmäinen voittaja oli tuolloin Mel Gibson. George Clooney on voittanut äänestyksen vuosina 1997 ja 2006, ja Brad Pitt 1995 ja 2000.

Viihdelehti Stara asettaa pian Suomen komeimmat popparit järjestykseen, kun Mister Pop -lukijaäänestys käynnistyy joulukuun lopussa. Vuosittainen äänestys järjestetään nyt kuudennen kerran.