Katri Ylanderille kultaa ja leffatunnari

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut Katri Ylander on saanut uransa käyntiin varsin upeasti. Hänen esikoislevynsä myi kultaa muutamassa kuukaudessa, ja nyt toinenkin albumi Kaikki nämä sanat on ylittänyt tuon 15.000 levyn rajapyykin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kaikki nämä sanat -levyn takaa löytyy useita tuttuja kotimaisia popnimiä. Levyn kappaleita ovat työstäneet esimerkiksi Riku Mattila, Teemu Brunila, Egotrip-yhtyeen Knipi, Antti Kleemola, Happoradio-yhtyeen Aki Tykki sekä Erik Nyholm.

Katri Ylanderin uusi Sirkus-kappale kuullaan helmikuun alussa ensi-iltansa saavan kotimaisen Kolmistaan-elokuvan tunnuskappaleena. Leffan päärooleissa nähdään muiden muassa Kari-Pekka Toivonen, Liisa Kuoppamäki ja Matleena Kuusniemi.

Katri Ylander valittiin vuonna 2006 Staran järjestämässä äänestyksessä Suomen kauneimmaksi naispopppariksi, eli Miss Popiksi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.