Britney raivostui – omaisuus isälle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan psykiatrisessa hoidossa oleva Britney Spears raivostui kuultuaan, että oikeus on määrännyt Jamie-isän hänen holhoojakseen ja miljoonaomaisuutensa hallitsijaksi. Siten isä määrää jatkossa tyttärensä omaisuuden lisäksi myös tämän hoidosta yhdessä lääkärien kanssa.

Päätöksen kuultuaan Britney teki kaksi puhelua ja huusi ja kiljui puhelimeen täyttä kurkkua, TMZ uutisoi. Vahvan lääkityksen alainen poptähti totesi raivonpuuskansa keskellä, ettei halua vanhempiaan lähellekään taloaan ja menevänsä jopa oikeuteen asian vuoksi. Lisäksi hän vaikersi, ettei enää edes tiedä kuka on hänen perhettään.

Raivonpuuskasta huolimatta Britney Spears uskoo pääsevänsä tänään pois sairaalasta. Eilen Yhdysvalloissa kuitenkin uutisoitiin, että lääkärit haluaisivat pitää hänet hoidossa jopa kahden viikon ajan.