Miss Suomi vedonlyönnissä jälleen vilunkia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi sai eilen uuden Miss Suomen, kun Satu Tuomisto sai himoitun kruunun kutreilleen suorassa televisiolähetyksessä. Televisiolähetyksen ulkopuolella kaikki ei kuitenkaan sujunut ilmeisesti aivan sääntöjen mukaan.

Kansainvälisen vedonlyöntitoimiston mukaan kilpailun tulos oli nimittäin vuotanut viimevuotiseen tapaan vääriin käsiin jo ennen tulosten julkaisemista. Tämä mahdollisti vilpillisen vedonlyönnin. Yhtiön mukaan Tuomiston voiton puolesta tehtiin epäilyttävän paljon vetoja 4,0 kertoimella, minkä jälkeen kerroin laskettiin 1,3:een.

Kertoimen laskemisen jälkeen vetoja lyötiin edelleen epäilyttävän paljon, joten yhtiö joutui sulkemaan koko Miss Suomi -vedonlyönnin. Nyt yhtiön odotetaan julkaisevan tarkempia tietoja tapauksesta.