Kiss-yhtyeelle lisäkonsertti Helsinkiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen toukokuun lopussa saapuva legendaarinen Kiss-yhtye kiinnosti kovasti suomalaisia, ja konsertin liput myytiin loppuun kuudessa minuutissa. Nyt yhtye on päättänyt saapua Helsinkiin jo päivää aiemmin lisäkonserttia varten.

Kiss esiintyy Pietarissa 26. toukokuuta, ja seuraava päivä oli alunperin varattu välipäiväksi ja yhtyeen siirtymiselle Suomeen. Nyt yhtye nousee kuitenkin jo tuolloin Hartwall Areenan lauteille. Muutamaa päivää aiemmin yhtye konsertoi uransa ensimmäisen kerran Moskovassa, Pietarissa ja Veronassa.

Jo 35 vuoden ajan rokannut Kiss saapuu Suomeen osana Kiss Alive/35 -juhlakiertuettaan. Yhteensä turnee sisältää peräti 17 Euroopan maata.