Hiphop-tähti tuomittiin vankilaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-tähti The Game on tuomittu kahdeksi kuukaudeksi vankilaan laittoman aseen hallussapidosta koulun alueella. Hän aloitti tuomionsa istumisen eilen.

28-vuotias artisti, oikealta nimeltään Jayceon Terrell Taylor, sai tuomionsa jo viime kuussa, ja eilen hän ilmoittautui Los Angelesissa sijaitsevaan Twin Towers -vankilaan suorittamaan 60 päivän tuomiotaan. Lisäksi hän joutuu suorittamaan 150 tuntia yhteiskuntapalvelua.

The Game jäi kiinni laittoman aseen hallussapidosta jo vuosi sitten, kun hän uhkasi pelin aikana vastustajajoukkueen jäsentä aseella koulun pihamaalla. Hänellä oli tilillään myös muita vastaavia rikoksia, joista kahden syyte hylättiin sovinnon takia.