Amy Winehousen kasvopaiseen syy selvisi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme sunnuntaina poptähti Amy Winehousen kasvoihin ilmestyneestä oudosta mustuneesta paiseesta. Nyt on selvinnyt, että paiseen on aiheuttanut popparin sekoilujen tuloksena poskeen syntynyt palovamma.

Amy Winehouse oli taannoin juhlimassa Lontoossa sijaitsevassa ravintolassa, jossa hän poltti myös tupakkaa useista kielloista huolimatta. Lopulta hän sai tarpeekseen henkilökunnan vaatimuksista ja tumppasi tupakkansa omaan poskeensa, The Sun uutisoi.

Poppari oli niin sekaisin päihteistä, ettei hän tuntenut palavan tupakan aiheuttamaa kipua, vaan peitti palovamman meikillä ja jatkoi iltaansa. Palovamma kuitenkin tulehtui meikeistä ja epäpuhtauksista, minkä johdosta poski on nyt turvonnut ja tummunut huomattavasti.

Winehousen tiedottaja yritti selitellä mustelmaa bakteerien aiheuttamalla ihoinfektiolla, jonka takia tähti on parhaillaan antibioottikuurilla. Kuvien perusteella lääkärit veikkasivat paiseen ja mustelman syntyneen iskun seurauksena. Katso kuvat Winehousen mustelmasta tästä!