Anna Abreu on vuoden naissolisti!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Helsingissä jaetaan vuoden 2007 ansioituneille artisteille ja yhtyeille vuosittaiset Emma-palkinnot. Viidessä sarjassa ehdolla ollut Anna Abreu palkittiin vuoden naissolistina. Aiemmin illalla Anna paljasti ensimmäisenä Staralle seurustelevansa Panu Larnoksen kanssa.

Lisäksi illan aikana on tähän mennessä palkittu esimerkiksi iskelmä-Emmalla Paula Koivuniemi ja parhaasta hiphop-albumista Tuomo Prättälä. Vuoden debyyttialbumista ”Ihmisten edessä” palkittiin Jenni Vartiainen, joka sai samannimisestä kappaleesta myös vuoden parhaan kappaleen Emman.

Vuoden DVD-julkaisusta ja vuoden pop-albumista ”Tuhannen riemua” pystit vei Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Lisäksi yhtye palkittiin myös vuoden parhaana kotimaisena artistina.

– Me ei koskaan uskottu, että saadaan raadilta tai kriitikoilta mitään. Ne alkavat näköjään ymmärtämään hyvän päälle, Lauri Tähkä kiitteli palkinnosta.

Vuoden parhaasta rockalbumista palkittiin Apulanta-yhtyeen ”Eikä vielä ole edes ilta”, mutta yhtye ei saapunut paikalle noutamaan palkintoaan. Viime vuoden parhaana albumina palkittiin Nightwish-yhtyeen ”Dark Passion Play”, joka palkittiin myös vuoden parhaana metallialbumina.

Vienti-Emman sai erityisesti Keski-Euroopassa nykyisin erittäin suosittu Sunrise Avenue, joka kävi viimeksi eilen pokkaamassa vastaavan palkinnon Saksassa. Takuulla tyylikkäimmästä Emma-pystien jaosta puolestaan vastasivat beat box -taituri Felix Zenger ja Don Johnson Big Bandin Tommi Lindgren.

Stara on paikan päällä seuraamassa Emma-tunnelmia, joita päästään pian seuraamaan myös Staran videopodcast-haastatteluiden merkeissä. Staran vieraina ovat esimerkiksi Anna Abreu, Elastinen, Giant Leap, Sunrise Avenue, Irina, Ari Koivunen ja Lauri Tähkä.