Sinkkuelämää-tähti rajuissa pornokuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuista suosiota nauttivan Sinkkuelämää -televisiosarjan ja pian ensi-iltansa saavan samannimisen elokuvan tähti Kristin Davis kohahduttaa julkisuuteen levinneillä rajuilla pornokuvillaan.

Kotioloissa ikuistetuissa kuvissa tähtinäyttelijä nähdään alastomana ja harrastamassa seksiä Scott Fayner -nimisen entisen poikaystävänsä kanssa. Kuvat on otettu vuonna 1992, TMZ uutisoi. Aluksi Fayner väitti kuvien olevan peräisin kotipornovideosta, mutta ilmeisesti videota ei olekaan olemassa, ja Fayner on nyt myynyt valokuvat rahastusmielessä.

Kuvien aitoudesta on ollut polemiikkia ja erityisesti Davisin tiedottaja on kiistänyt niiden aitouden. TMZ-julkaisun mukaan kuvissa oleva nainen on kuitenkin Kristin Davis. Vertailua voi suorittaa myös tästä kuvasta. Huomaathan, että osa kuvista sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia! Kuvat löytyvät esimerkiksi tästä.