Hiphop-tähti Ice Cube heinäkuussa Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Ice Cube saapuu konsertoimaan Suomeen 23. heinäkuuta, kun hänen Raw Footage -kiertueensa pysähtyy Helsingin Jäähallissa.

Ice Cube, oikealta nimeltään O’Shea Jackson, julkaisi ensimmäisen CIA-nimisen levytyksensä Dr.Dren kanssa jo vuonna 1987. Hieman tämän jälkeen Cube kirjoitti Eazy-E:lle kappaleen Boys-N-The-Hood. Tämän seurauksena Ice Cube perusti ryhmän N.W.A. and the Posse, johon kuuluivat Cuben lisäksi Dr. Dre, Eazy-E, MC Ren ja DJ Yella.

Ice Cube julkaisi vuonna 1990 ensimmäisen sooloalbuminsa Amerikkka’s Most Wanted. Levyä myytiin kaikkiaan yli miljoona kappaletta. Seuraava albumia, Death Certificate, myytiin yli kaksi miljoonaa. Ice Cuben merkittävään musiikkiuraan kuuluu myös moninkertaista platinaa myynyt War And Peace. Yhteensä Ice Cuben levyjä on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta.

Ice Cube on tähdittänyt myös monia Hollywood-elokuvia, joista tunnetuimmat ovat Boyz n the Hood – Kulman kundit, Kolme kuningasta, Anaconda ja xXx: State of the Union. Ice Cubelta ilmestyy kesäkuussa uusi albumi Raw Footage.