Papit tekivät jättimäisen levytyssopimuksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolme katolilaista pappia on solminut rahakkaan levytyssopimuksen Pohjois-Irlannissa. Levy-yhtiö Sony BMG maksoi sopimuksesta huimat 1,3 miljoonaa euroa.

Isä Eugene O’Hagan, hänen veljensä isä Martin sekä isä David Delargy tunnetaan jatkossa paremmin The Priests -nimisenä yhtyeenä. Sopimus allekirjoitettiin arvokkaissa merkeissä Lontoon tunnetun Westminsterin katedraalin rappusilla.

Isä Eugene kertoi The Sun -lehdelle sopimuksen olleen Jumalan suunnittelema. Rahakkaasta levytyssopimuksesta huolimatta papeista ei tule miljonäärejä, sillä he ovat ilmoittaneet lahjoittavansa koko summan hyväntekeväisyyteen. Papit eivät ole siten myöskään jättämässä päivätöitään.

– Työmme merkitsee meille paljon. Olemme ennen kaikkea pappeja ja se tulee olemaan kaiken ydin jatkossakin, Isä David kertoi.

Yhtyeen musiikista ei vielä kerrottu kovin paljoa, mutta bändin jäsenten mukaan se tulee olemaan ”hyvin katolilaista”. Kolmikon manageri kehui ryhmän laulun olevan suorastaan pelottavan hyvää.