Hollywoodia uhkaa jo toinen katastrofi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuoden lopulla Hollywood kävi läpi huimat 1,7 miljardia euroa maksaneen lakkotaistelun, kun käsikirjoittajat olivat yli kolme kuukautta lakossa. Nyt näyttää siltä, että Hollywood tulee kokemaan jo toisen vakavan takaiskun lyhyen ajan sisällä.

Näyttelijät eivät nimittäin ole päässeet studioiden kanssa vieläkään sopuun palkoistaan, vaikka uutta sopimusta on hierottu jo 14 päivän ajan. Toissapäivänä studioiden edustajat ilmoittivat, etteivät he voi suostua näyttelijöiden vaatimiin palkankorotuksiin. Osapuolten väliset näkemykset sovusta ovat siis edelleen kaukana toisistaan, Access Hollywood uutisoi.

Näyttelijäliittoon kuuluvat näyttelijät uhkaavat työnseisauksella 8. kesäkuuta, ellei palkoista ole siihen mennessä päästy sopuun. Näyttelijöiden tavoitteena on tuplata heidän DVD-myynnistä saamansa korvaukset ja nostaa huomattavasti myös internetjakelun korvauksia.

Nykyinen sopimus päättyy 30. kesäkuuta, jonka jälkeen näyttelijät aloittavat lakon, ellei sopimusta ole syntynyt. Mahdollinen lakko keskeyttäisi jälleen käytännössä kaikkien elokuvien ja televisiosarjojen tuotannon. Lakon vaikutukset näkyisivät nopeasti myös Suomessa.