Apulanta julkaisee ensimmäisen omakustanteensa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Viime vuonna reilusti yli platinaa albumillaan Eikä vielä ole edes ilta myynyt Apulanta julkaisee uuden neljän kappaleen EP:n 11. kesäkuuta. Julkaisu kantaa luonnollisesti nimeä Kesä-EP, ja se on yhtyeen ensimmäinen julkaisu omakustannebändinä.

Yhtyeen uutta materiaalia pääsee kuuntelemaan livenä julkaisukeikalla, joka järjestetään kesäkuun 14. päivä Seinäjoella Provinssirockin yhteydessä. Keikalla mukana myös HUMAKin viittomakielen tulkkiopiskelijat, jotka viittovat koko keikan alusta loppuun.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kesä-EP antaa esimakua yhtyeen seuraavasta pitkäsoitosta, joka tulee olemaan kaiken kaikkiaan Apulannan uran kymmenes albumi. Tulevan albumin julkaisupäivää on kaavailtu jo tämän vuoden lopulle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.