Conan O’Brienin seuraaja paljastettiin viimein

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin taannoin piipahtanut Conan O’Brien ottaa ensi vuonna haltuunsa Jay Lenon paikan legendaarisen The Tonight Show -ohjelman isäntänä, kun Leno jää eläkkeelle. Samalla hänen paikkansa NBC-kanavan keskusteluohjelman isäntänä vapautuu.

Tuotantoyhtiö ilmoitti viimein tänään, että Conan O’Brienin paikan ottaa Jimmy Fallon, joka on tuttu esimerkiksi Saturday Night Live -ohjelmasta. Asiasta ilmoitettiin New Yorkissa sijaitsevassa NBC:n päämajassa, jossa keskusteluohjelmaa kuvataan. Fallon oli jo aiemmin ennakkosuosikki tavoitellulle paikalle.

– Olen innoissani saadessani hypätä David Lettermanin ja Conan O’Brienin saappaisiin, Jimmy Fallon kertoi toimittajille.

33-vuotias Fallon on aiemmin toiminut Saturday Night Live -ohjelmassa eräänlaisena apuisäntänä. Hän jätti ohjelman suunnatakseen elokuvauralle, mutta nyt nimitys vie hänet takaisin televisioon. Tuotantoyhtiö ei ole vielä vahvistanut tarkemmin ajankohtaa, jolloin Fallon ottaa O’Brienin paikan.