Batman-tähti kieltäytyi George W. Bushin roolista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uusimman Batman-elokuvan päätähti Christian Bale on kieltäytynyt roolista Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushina. Hänelle tarjottiin kyseistä roolia Oliver Stonen W-elokuvassa, mutta Bale jättäytyi pois projektista viime metreillä.

Stonen elokuva on satiirinomainen tarina Bushin urasta, ja Stone ilmoitti jo aiemmin haluavansa kiinnittää juuri Balen elokuvan päärooliin. Nyt suunnitelmiin on kuitenkin tullut muutos, kun brittitähti kieltäytyi lopulta kunniasta.

– Teimme Balen kanssa paljon koekuvauksia ja käytimme siihen paljon rahaa. Sitten hän ilmoitti, ettei hän tunne voivansa olla mukana roolissa, Oliver Stone valitteli Daily Variety -lehdelle.

– Minä tarvitsen rooliin tähden ja Josh Brolin ei ollut tähti. Tapasin kuitenkin Joshin ja pidin hänestä. Hän on todellinen amerikkalainen, Stone kertoi Balen korvaajaehdokkaasta.