Hiphopin syntypaikka myynnissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

New Yorkin Bronxin alueella osoitteessa 1520 Sedgwick Avenue sijaitseva talo on myynnissä. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa rakennus, vaan tässä talossa hiphop-musiikin katsotaan syntyneen. Siksi sen myyntiä vastustetaan nyt kiivaasti.

Dj Kool Herc, oikealta nimeltään Clive Campbell, järjesti talossa Cindy-siskolleen bileet elokuussa 1973, ja hiphop-musiikin historiankirjoittajat pitävät tuota tapahtumaa ratkaisevana uuden musiikkigenren synnyssä. Tuolloin kuultiin ensimmäisen kerran julkisesti muiden muassa hiphop-biittejä ja käytettiin levysoittimia aivan uudella tavalla. Campbell yrittää nyt kaikin keinoin estää talon myymisen, Access Hollywood uutisoi.

Myynnistä ilmoitettiin jo viime vuonna, mutta vastustus sai omistajat vielä harkitsemaan asiaa. Tuolloin kansanliike keräsi rahaa talon ostamiseksi, mutta 14 miljoonan kauppahinnasta saatiin kokoon vain 11,5 miljoonaa dollaria. Myynnin vastustajat nostivat viime hetkellä vielä oikeusjutun, mutta kanne hylättiin perjantaina.

Tällä hetkellä Clive Campbell tekee edelleen kovasti töitä pelastaakseen hiphopin syntypaikan, ja hän on ilmoittanut ottavansa yhteyttä nykyisiin supertähtiin, jotta tarvittavat rahat saataisiin kokoon. Campbell pyytää apua muiden muassa Sean ”Puff Daddy” Combsilta ja 50 Centiltä.