Anna Abreu jälleen platinakantaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Idols-tähti Anna Abreu on soinut viime aikoina tiiviisti radioaalloilla ja discoissa uudella Vinegar -singlellään. Juuri julkaistu Now-albumi on sekin menestynyt hienosti, sillä levy debytoi albumilistan kakkosena.

Tähän mennessä Annan levyä on lähtenyt kauppojen hyllyille yli 25.000 kappaletta, eli selvästi yli kultalevyyn vaadittavan 15.000 kappaleen. Tämän lisäksi platinalevyn rajapyykki 30.000 kappaletta on enää muutaman tuhannen päässä.

– Uudelta levyltäni löytyy lattari- ja pop-biisejä ekan levyn tapaan, mutta halusin mukaan nyt enemmän dancea, Anna kuvailee uuden levynsä linjaa.

Abreun omaa nimeä kantava debyyttilevy on tähän mennessä myynyt 84.000 kappaletta, eli lähes kolminkertaista platinaa. Lisäksi se oli vuoden 2007 suosituin pop-levy. Uuden albumin toisena singlenä on juuri julkaistu kappale Silent Despair. Levyn arvostelu löytyy tästä!