Bruno-hahmo aiheutti kaaoksen mielenosoituksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Borat ja Ali G -hahmoistaan paremmin tunnettu koomikko Sacha Baron Cohen teki viikonloppuna yllätysesiintymisen mielenosoituksessa Kaliforniassa. Kyseessä oli Cohenin Bruno-hahmo, josta kuvataan parhaillaan myös elokuvaa.

Äskettäin Bruno tunkeutui luvattomasti italialaisen muotinäytöksen catwalkille ja pidätettiin. Nyt hän esiintyi Yhdysvalloissa mielenosoituksessa, jossa otettiin kantaa homoliittoihin Kaliforniassa. Vaaleaan peruukkiin sonnustautunut brittikoomikko ehti olla mukana mielenosoituksessa vain hetken ennen kuin fanit ja paparazzit tunnistivat hänet.

Tämän jälkeen syntyi yleisöryntäys, jonka tiimellyksessä Cohenin turvamiehet yrittivät pitää ihmismassaa loitolla parhaansa mukaan. Lopulta mies saatiin kaaoksen keskeltä turvaan tila-autoon, joka kaasutteli tiehensä. Bruno on kuvitteellinen homoseksuaali itavaltalainen muotitoimittaja, josta kertova elokuva ensi-iltansa alustavasti 15. toukokuuta 2009.