Lordi euroopankiertueelle tammikuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen hirviörock-yhtye Lordi lähtee tammikuussa neljännen studioalbuminsa myötä Euroopan kiertueelle, joka ulottuu 24 paikkakunnalle yhdeksässä maassa.

Deacache-levyn merkeissä järjestettävä kiertue alkaa Lundista, Ruotsista 24. tammikuuta ja päättyy 18. maaliskuuta Plzeniin, Tsekin tasavaltaan. Kiertue kattaa muiden muassa kahdeksan paikkakuntaa Saksassa ja ulottuu Britanniaan, Irlantiin, Ranskaan, Espanjaan ja Italiaan. Kiertueeseen lisätään uusia paikkakuntia  seuraavien viikkojen aikana.

Lordi on tällä hetkellä 11 kaupungin kiertueella Yhdysvalloissa. Eilen yhtye esiintyi kuuluisalla House of Blues -klubilla Hollywoodissa. Kiertueen alussa yhtye esiintyi The Late Night With Conan O’Brien -ohjelmassa ensimmäisenä suomalaisena bändinä useille miljoonille katsojille. Seuraavaksi yhtye nähdään Euroopassa Tsekin tasavallassa 29. marraskuuta.

Deadache Tour 2009 – kiertuepäivämäärät

24.01.09 Ruotsi – Lund – Mejeriet

25.01.09 Ruotsi – Tukholma – Arenan

26.01.09 Ruotsi – Göteborg – Trädgarn

29.01.09 Saksa  – Hamburi – Docks

30.01.09 Saksa – Herford – X

31.01.09 Saksa – Oberhausen – Turbinenhalle

01.02.09 Hollanti – Purmerend – P3

03.02.09 Saksa – Nürnberg – Loewensaal

05.02.09 Saksa – München – Tonhalle

06.02.09 Saksa – Stuttgart – Filharmonie

07.02.09 Saksa – Saarbrücken – E-Werk

10.02.09 Saksa – Bremen – Aladin

12.02.09 Britannia – Lontoo – Carling Academy

13.02.09 Britannia – Dudley – JB´s

15.02.09 Irlanti – Dublin – Button factory

18.02.09 Ranska – Pariisi – Elyssee Montmartre

20.02.09 Espanja – Barcelona – Apolo

22.02.09 Espanja – Madrid – Heineken

24.02.09 Ranska – Lyon – Transbordeur

26.02.09 Italia  – Milano – Rolling Stone

27.02.09 Italia – Rooma – Alpheus

16.03.09 Tsekin tasavalta – Pardubice – Small Arena

17.03.09 Tsekin tasavalta – Ostrava – CEZ Arena

18.03.09 Tsekin tasavalta – Plzen – Halla Locomotiva