U2-yhtye julkaisee uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva irlantilaisnelikko U2 vahvisti eilen julkaisevansa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Huhuja levystä on toki liikkunut jo kuukausien ajan. Bonon johtama yhtye aikoo julkaista uuden studioalbumin jo varhain ensi keväänä.

Levyn nimeksi on tulossa No Line On The Horizon ja sen alustava julkaisupäivä on 3. maaliskuuta. Kyseessä ei ole historiallisesti mikään mullistava tapaus, mutta yhtyeen laajan fanikunnan parissa uutta albumia on odotettu jo pitkään. Uusi levy tulee olemaan Brian Enon ja Daniel Lanoisin tuottamaa materiaalia. Tieto uudesta levystä vuoti julkisuuteen jo heinäkuussa ja sittemmin myös levyn kappaleita on päätynyt internetiin.

Edellinen U2-studiolevy How To Dismantle An Atomic Bomb julkaistiin viisi vuotta sitten. Levyltä lohkaistiin silloin singleinä muiden muassa kappaleet Vertigo ja City Of Blinding Lights.

Suomessa kahteen otteeseen vieraillut U2 julkaisi Boy-nimisen esikoisalbuminsa vuonna 1980. Bändin läpimurto tapahtui 80-luvun lopulla albumilla The Joshua Tree. Levyltä julkaistiin megahitit Where the Streets Have No Name, I Still Haven’t Found What I’m Looking For ja With Or Without You. Yhtyeen suurin hitti Pride (In the Name of Love) julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1984 albumilla The Unforgettable Fire.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat