Ruotsalaistähti ikuistettiin ilman alushousuja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissa nähtiin reilu vuosi sitten varsinainen trendi, kun julkkisneitokainen toisensa perään kuvattiin nousemassa autoistaan ilman alushousuja. Nyt vastaavan paparazzikuvan kohteeksi on joutunut ruotsalaissyntyinen malli-laulaja-näyttelijätär Malin Åkerman.

Malin Åkerman, nykyisin Akerman, ikuistettiin Hollywoodissa saapumassa Watchmen-elokuvan ensi-illan jatkobileisiin. Lyhyeen pronssinhohtoiseen mekkoon sonnustautunut neitokainen oli kuitenkin jättänyt alushousunsa kotiin, ja sattumalta autosta nouseminen paljasti asian myös kuvaajille. Katso kuvat tästä.

Tukholmassa syntynyt 30-vuotias Malin Akerman tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös elokuvissa. Hänen tuorein roolinsa nähdään Watchmen-elokuvassa.