Eternal Erection on täällä jälleen

Erityisesti live-esiintymisistään tunnettu Eternal Erection -yhtye valmistautuu pitkän hiljaiselon jälkeen uuden levyn julkaisuun. Angels And Bandits -nimen saanut albumi julkaistaan 13. toukokuuta.  Uuden albumin ensimmäisenä singlenä julkaistaan kappale Bandits.

---
---

Kuluvana vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun funk-seitsikon syntymäsanat lausuttiin. Teini-ikään ehtineen yhtyeen motto kaikuu edelleen samana kuin vuonna 1994 – tarkoitus on vapauttaa ihmisten vartalot hurjaan tanssiin, jotta heidän mielensä seuraisi perässä.

Uudella levyllä maistuvat funkin ohella New Orleans, soul ja blues. Angel and Bandits -levyn on tuottanut Janne Haavisto, ja mukana kuullaan niin Hammondin rytmikonetta kuin Riku Niemen johtamaa jousi-oktettia.

Eternal Erection on tähän menneessä julkaissut neljä albumia: Family Tree, No Funk About It, On Top ja On Tour -livelevyn, joita on julkaistu aina Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Pian Eternal Erection lähtee jälleen myös kiertueelle Funky Busillaan. Ensimmäinen etappi on levynjulkaisukeikka, jota juhlitaan 13. toukokuuta Helsingin Dubrovnikissa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.