Hollywoodista kuuluu kummia, sillä Britain’s Got Talent -kilpailusta sensaatioksi kirjaimellisesti yhdessä yössä nousseesta Susan Boylesta suunnitellaan jo omaa elämäkertaelokuvaa.
Neitsyenä pysyneen 48-vuotiaan ”karvaisen enkelin” rooliin kaavaillaan lehtitietojen mukaan Hollywood-kaunotar Catherine Zeta-Jonesia. Ensikuulemalta Zeta-Jones ei voisi olla kauempana Boylesta, mutta asiasta uutisoinut Daily Mail on teettänyt photoshoppauksen, jossa yhdennäköisyyttä on hieman lisätty.
Lehden mukaan 39-vuotias Hollywood-tähti haluaa epätoivoisesti saada näytellä skottilaulajaa valkokankaalla. Zeta-Jonesilta on jo tiedusteltu mahdollista halukkuutta rooliin. Leffan ohjaajaksi on huhujen mukaan kiinnitettu Oscar-voittaja James Cameron.
Aprillipilalta kuulostavaa uutista ei ole suostuttu vahvistamaan Susan Boylen eikä Catherine Zeta-Jonesin taustavoimista. Jälkimmäisen tiedottaja kaiken lisäksi kiisti, että Zeta-Jones olisi kiinnostunut näyttelemään Boylea. Jäämme siis odottamaan mielenkiinnolla asian mahdollista etenemistä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.