Itävallassa viikonloppuna järjestettyyn AIDS-gaalaan osallistunut Katy Perry esiintyi tapahtumassa, mutta Pamela Anderson onnistui silti aiheuttamaan tapahtuman suurimman kohun esiintymisasullaan. Myös Perry aiheutti tuttuun tapaan hämmennystä.
Life Ball -nimisessä tapahtumassa kerättiin rahaa AIDS-sairaiden hoitoon. Perry poseerasi ensin täysissä pukeussa lentokentällä innokkaiden lentoemäntien kanssa, mutta illalla hänet nähtiin myös tapahtuman esiintymislavalla. Tähti oli pukeutunut seksikkääseen pieneen simpukka-aiheiseen asusteeseen.
Myös esiintymislavan ulkopuolella hänen asunsa oli varsin antava, sillä miespuoliset keskustelukumppanit saivat taistella pitääkseen katseensa supertähden kasvoissa. Perryn rintavarustus varasti nimittäin show’n. Katso kuvat tästä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Katy Perry tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.