Michael Jacksonin ruumis lennätettiin helikopterilla pois sairaalasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa eilisen illan ja viime yön aikana useat tuhannet ihmiset kerääntyivät UCLA Medical Center -sairaalan liepeille muistelemaan kuollutta supertähteä Michael Jacksonia ja osoittamaan kunnoitusta edesmenneelle laulajalle.

Viranomaiset joutuivat sulkemaan ihmismassojen takia sairaalan ympäristön katuja pian sen jälkeen, kun ihmiset kuulivat suosikkilaulajan saaneen sydänkohtauksen ja joutuneen sairaalanhoitoon.

Useimmat fanit kuulivat vasta paikan päällä lopullisen suru-uutisen tähden kuolemasta. Varsinainen sairaala-alue suljettiin vartijoiden ja poliisien toimesta heti Jacksonin ambulanssin saavuttua paikalle kello 23:16 Suomen aikaa. Ihmismassojen takia alueella oli välillä suoranainen kaaos, joten poptähden ruumista ei haluttu siirtää maateitse.

Tästä syystä Michael Jacksonin maalliset jäännökset on nyt lennätetty helikopterilla salaiseen paikkaan. Los Angelesin poliisista vahvistettiin tieto Entertainment Online -julkaisulle. Kuolinsyystä on käynnistetty poliisitutkinta, joten seuraavaksi Jacksonille tehdään ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi.