Johanna Tukiainen: ”En enää koskaan esitä Lööppijulkkista!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohublondi Johanna Tukiainen on parhaillaan Milanossa ja palaamassa pian Suomeen. Samalla hän on kirjoittanut kuulumisiaan Seiskan blogiinsa. Tuoreimmassa kirjoituksessaan julkkistähti kertoo, ettei enää koskaan tule esittämään Lööppijulkkis-kappalettaan.

Tukiaisen esikoissingle esitettiin kesän aikana vain kolmessa yleisötapahtumassa, joista viihdelehti Staran järjestämät Jetset-bileet oli yksi. Katso video esiintymisestä tästä tai artikkelin alta. Esiintymiset jäivät harvinaisuuksiksi, sillä jatkossa Tuksu ei enää biisiään laula. Ajatus päätökseen tuli suomalaisyrittäjältä, jonka luona Johanna asui Italian Como-järvellä.

– Yksi niistä on se, etten suostu enää esittämään koko ”Looppijulkkis” kappaletta missään. Ajattelin jossain vaiheessa että sehän on ihan hauska ja kevyt kesäkappale, mutta sanat ovat herjaavia minua kohtaan ja tekevät minusta typerän, joten otan kyllä jatkossa vastaan biisiehdotuksia, mutta nyt sanoitukset saavat mennä muiden käsien kautta, Tukiainen kirjoittaa blogissaan.