Negative levyttää Enkelten kaupungissa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suosittu suomalainen rockyhtye Negative julkaisee seuraavan albuminsa ensi vuonna. Tulevalta levyltä julkaistaan kuitenkin ensimmäinen singlelohkaisu vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi yhtye tekee muutaman keikan myös Suomessa

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Negative on parhaillaan Los Angelesissa, Yhdysvalloissa, jossa se aloitti juuri työstämään uutta albumiaan tuottajien Warren Rikerin  ja Jimmy Westerlundin johdolla. Maanantaina 31. elokuuta Los Angelesiin lensi laulaja ja biisintekijä Jonne Aaron. Muu komppania seuraa perässä tänä viikonloppuna. Levytyssessioiden arvellaan kestävän liki pari kuukautta.

Negative on solminut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa. Uutta materiaalia on kuultavissa jo singlen verran loppuvuodesta. Vuodenvaihteessa Negative keikkailee Pohjois-Suomessa seuraavasti:

29.12. Ylläs, Äkäshotelli
30.12. Olostunturi, Lapland Hotel Olos
31.12. Levi, Hullu Poro Areena

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.