Amerikkalaisen hiphop-artisti Kanye Westin sunnuntaisesta jättimokasta on kasvanut parissa päivässä maailmanlaajuinen netti-ilmiö, josta tehdään parhaillaan pilaa niin kuvien kuin videoidenkin muodossa.
Naurunalaiseksi törttöilynsä takia joutuneen supertähden kustannuksella pilaillaan muiden muassa näissä kuvissa, mutta nyt hän ”keskeyttää” myös nettisivuja. Kanyelicio.us -verkkosivustolle on avattu palvelu, jonka avulla Kanye saadaan keskeyttämään mikä tahansa verkkosivu.
Hauskassa pilassa Kanye kehuu sunnuntaista mokaansa mukaillen kyseistä verkkosivua hyväksi. Hän haluaa kuitenkin kuitenkin kertoa, että Beyoncella on yksi maailmanhistorian parhaista verkkosivuista. Katso pila esimerkiksi Stara.fi, Nokia.fi tai IRC-Galleria.fi -sivustojen päällä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kanye West tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.