BB-Kätlinin levottomat unet jatkuivat: ”Viiniä ja yläosattomuutta”

Big Brother Kirjoittaja: , toimittaja

Big Brother -talon paratiisissa vietetään parhaillaan kuntoiluhenkistä aamupäivää, kun asukkaat ovat urheilleet muiden muassa juoksemalla talon pihamaalla. Yö sujui kuitenkin monilla varsin levottomasti.

BB-Justiina myönsi hipelöineensä yöllä Ason kättä, mutta iranilaissyntyinen mies ei ollut huomannut koko asiaa. Samalla vaasalaisneitokainen kertoi haaveilevansa BB-talossa vuohen keritsemisestä. Myös BB-Sami innostui asiasta ja totesi, että vuohelle voisi uskoutua henkilökohtaisista asioistaan ennen sen grillaamista.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ensimmäisten joukossa herännyt BB-Kätlin kertoi nähneensä jälleen levottomia unia. Tällä kertaa BB-talo oli ollut Harry Potter -elokuvassa. Sen lisäksi unessa oli ollut mukana myös asukkaiden omaa viiniä ja yläosattomuutta. Levottomaan tarinaan saattoi olla osallisena Ninon eilisiltainen uhkaus laittaa ötökkä neitokaisen alushousuihin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Big Brother -osioistamme.

.