Äänestyksestä yli kuukausi – Missä on BB-talon leijona?

Big Brother · Stara.fi

Uutisoimme syyskuun loppupuolella kuinka Big Brother -ohjelman tuotantotiimiä epäiltiin äänestyshuijauksesta heidän ilmoittaessaan äänestystuloksia suorassa Big Brother Extra -ohjelmassa. Mainoskatkon aikana annettujen äänten määrä oli nimittäin yllättäen pienentynyt, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista.

Myöhemmin julkaisemassaan tiedotteessa tuotantoyhtiö selitteli tapausta ”tietoliikennekatkoksesta johtuneella teknisellä vialla”, mutta ohjelman fanit eivät ottaneet selitystä kuuleviin korviinsa. Tuolloin oli kyse maksullisesta tekstiviestiäänestyksestä, jossa tiedusteltiin katsojien mielipidettä BB-talossa vuosittain vierailleesta leijonasta.

Äänestyksessä katsojilta kysyttiin haluavatko he nähdä leijonan talossa myös tällä kaudella. Epäselvässä äänestyksessä Kyllä-äänten ilmoitettiin joka tapauksessa voittaneen. Nyt äänestyksestä on kulunut jo yli kuukausi, mutta luvattua leijonaa ei ole talossa vieläkään nähty. Vuonna 2007 leijona hauskutti BB-asukkaita 25. syyskuuta, mutta viime vuonna vasta 29. marraskuuta. Viime vuonna karvainen vieras päätyi lopulta myös saunaan ja paljuun.