BB-Cathy jättää Suomen jo perjantaina!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon sunnuntaina saapunut BB-Cathy, eli Catherine Remperas, ei saa nauttia kovinkaan pitkään suomalaisesta vieraanvaraisuudesta. Asukasvaihto on nimittäin jäämässä alle viikon mittaiseksi, vaikka neitokainen itse veikkasi asuvansa Suomessa viikon tai kahden ajan.

Viihdelehti Staran saamien tietojen mukaan BB-Cathy jättää Suomen Big Brother -talon jo perjantaina, eli hän asuu talossa ainoastaan viisi päivää. Samalla myös BB-Kätlin suuntaa viikonloppuna Manilasta pitkälle kotimatkalle. Hetki sitten Isoveli kuitenkin vitsaili Cathylle päiväkirjahuoneessa, että tämä ”joutuu” olemaan Suomessa peräti kuukauden ajan. Filippiinien tuotantotiimi toivoo parhaillaan kovasti, että vieras ehtisi nähdä Suomessa myös lunta.

Ennen vieraan lähtöä talossa tulee kuitenkin tapahtumaan paljon. Cathy joutuu esimerkiksi tekemään parhaillaan meneillään olevassa viikkotehtävässä ratkaisevan päätöksen. Lisäksi asukkaat tulevat viettämään muiden muassa suomalaisia joulujuhlia, joissa jaetaan myös lahjoja filippiiniläisen kaunottaren ja suomalaisten asukkaiden välillä.