Hulk Hogan palasi kehään – veri vuoti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman kautta aikojen tunnetuin wrestling-tähti Hulk Hogan, oikealta nimeltään Terry Bollea, vetäytyi jo vuosia sitten aktiiviuraltaan ja on sittemmin nähty lähinnä perhettään seuraavan realitysarjan tähtenä. Katkeran avioeron taannoin kokenut Hogan on nyt palannut kehään.

Australiassa Hulkamania Tour -tapahtumassa kehään eilen illalla noussut showpainija voitti ottelussa vastustajansa Ric Flairin. Melbournessa nähtiin kuitenkin todellinen show, joka sisälsi myös verenvuodatusta. Hogan sai nimittäin otsaansa verta vuotavan haavan.

Verenvuodatus oli kuitenkin mahdollisesti vain osa etukäteen huolellisesti suunniteltua show’ta, mutta paikalle saapunut yleisö sai ainakin mitä halusi. Katso kuvat tästä. Hogan ja Flair esittelivät ottelutaitojaan pari päivää aiemmin myös tapahtuman lehdistötilaisuudessa.