Näin Shauna Sand leikkeli kasvonsa pilalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vime vuonna julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa ollut amerikkalainen näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on aiheuttanut kuvineen useita kertoja ihmetystä viihdelehdissä.

Lukuisia kertoja leikelty turbohuulinen povipommi oli vielä seitsemän vuotta sitten kuvankaunis malli, jolla oli edessään loistava tulevaisuus. Sittemmin hän kuitenkin haksahti monien muiden Hollywood-naisten tavoin kauneusleikkauksiin, ja lopputulos oli monien muiden tapaan kaikkea muuta kuin kaunis. Nyt seitsemän vuoden jälkeen Shauna on saanut leikkauksensa tehtyä, ja lopputulosta voidaan vertailla alkuperäiseen näistä kuvista.

38-vuotias Shauna Sand on toiminut mallina lapsesta saakka. Ensimmäisen kerran hän poseerasi yhdeksänvuotiaana ja 15-vuotiaana hän sai ensimmäisen merkittävän mallisopimuksensa ja muutti New Yorkiin. Hän oli Playboy-lehden Playmate toukokuussa 1996. Näyttelijä Lorenzo Lamasin kanssa taannoin naimisissa ollut Shauna Sand on ollut plastiikkakirurgien veitsen kohteena lukuisia kertoja, ja tähden kasvot, rinnat ja muut vartalo ovat sen mukaiset.