Pussikaljaelokuvan pääroolien tähdet julkistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uuden kotimaisen Pussikaljaelokuva-leffan kuvaukset suoritetaan tulevana kesänä Helsingin Kalliossa. Nyt elokuvan pääosien esittäjät on viimein julkistettu.

Pussikaljaromaani-kirjaan perustuvan elokuvan ohjaa Ville Jankeri ja käsikirjoittavat Ville Jankeri ja Mikko Rimminen, joka on myös alkuperäisteoksen kirjoittaja. Päärooleissa nähdään Jussi Nikkilä, Eero Milonoff ja Ylermi Rajamaa. Elokuvan tuottavat Lasse Saarinen ja Rimbo Salomaa.

Pussikaljaelokuva kertoo kolmen nuoren aikuisen elämästä ja ystävyydestä sekä heidän ympärillään tapahtuvista ilmiöistä Helsingin Kallion kaupunginosassa. Elokuva kuvataan Kalliossa heinä- ja elokuussa 2010.

Leffa on positiivinen tarina yhteiskunnan laitamilta. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon ja ne seuraavat syrjäytymisen kynnyksellä olevia tarinan henkilöitä yhden kesäisen vuorokauden ajan. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani sai ilmestymisvuotenaan 2004 Finlandia-ehdokkuuden ja Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon. Pussikaljaromaani on käännetty saksaksi, ruotsiksi, hollanniksi, latviaksi ja venäjäksi.