Menestyksekäs musiikkituottaja Phil Spector istuu parhaillaan vankilassa 19 vuoden tuomiotaan näyttelijä Lana Clarksonin vuonna 2003 tapahtuneesta murhasta. Vankilan muurien sisältä käsin hän on nyt tuottanut ensimmäisen albuminsa 30 vuoteen.
Kyseessä on tuottajan Rachelle-vaimon esikoisalbumi Out Of My Chelle, jonka 70-vuotias Phil Spector on tuottanut. Hän itse julkaisi kaltereiden takaa jopa lehdistötiedotteen aiheesta ja ilmoitti, että levy on määrä julkaista 8. kesäkuuta, Radar Online uutisoi.
– Uskoin hänelle elämäni, kappaleeni ja tuotannon. Hän on fantastinen tällä albumilla, Phil Spector hehkutti vaimonsa ensimmäistä albumia tiedotteessaan.
Vaimonsa esikoisen musiikkityyliä Phil Spector kuvailee tiedotteessaan nopeatempoiseksi valtavirran popmusiikiksi, jossa on vivahteita rockista ja dancesta. Rachelle on kertonut albumistaan myös verkkosivuillaan. Omien sanojensa mukaan levyllä oleva kappale Here In My Heart kertoo hänen ja vankilassa istuvan aviomiehen suhteesta.
– Tällä kappaleella on minulle erityinen merkitys, kuten sen lyriikat kertovat. ”Ei ole väliä missä olen, koska olet sydämessäni”. Tällä hetkellä Phil on oikeastaan todella kaukana, mutta hän on kuitenkin edelleen elämäni valo ja voin aina tuntea hänet luonani, Rachelle kirjoitti.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.