Missi Anne Nurminen videohaastattelu

StaraTV Viihde · Stara.fi

Lokakuussa Suomea Miss Maailma -kilpailuissa edustava Anne Nurminen kertoo nyt viihdelehti Staran haastattelussa kuulumisiaan sekä tunnelmiaan ennen Kiinassa järjestettävään merkittävään kilpailuun suuntaamista.

Toimittaja Kim Rusi tapasi Miss Suomi -kilpailun perintöprinsessan viime viikonloppuna Maarianhaminassa. Kaunottaren kisavalmistelut ovat parhaillaan loppusuoralla ja Anne odottaakin jo jännityksellä kisoihin lähtöä.

Vahvuuksikseen Anne toteaa ehdottomasti kielitaitonsa, kaupallisen koulutuksen sekä itsevarman asenteensa. Voitontahtoinen nuori nainen kertoo, että kisan voittajan tulee olla valmis muuttamaan voittonsa myötä kisan pääpaikkaan Lontooseen.