Täydelliset naiset -draamasarjan jättimenestys on synnyttänyt ympärilleen myös useita tosielämän versioita samasta aiheesta. Niiden myötä televisiokatsojat ovat saaneet huomata, että usein tosielämä on ollut käsikirjoitettua rajumpaa.
Tuorein tapaus tulee Real Housewives of Orange County -realityohjelman kuvauksista, jossa on nyt syntynyt käsirysy sarjan kahden tähden välillä. Sarjassa seurattavat Tamra Barney ja Jeana Keough ottivat nimittäin yhteen siten, että homma paisui lopulta nyrkkitappeluksi, Radar Online uutisoi. Jeana yritti kamppailun ohessa työntää Tamraa bilepaikan uima-altaaseen.
Barney oli suivaantunut siitä, että Keough oli kommentoinut häntä lehtihaastatteluissa ja neitokaisen mukaan kertonut julkisuuteen virheellisiä tietoja. Barneyn lakimies oli jo aiemmin ottanut kirjeitse yhteyttä ja vaatinut Keoughia pidättäytymään päämiestään koskevista kommenteista. Kirje johti kuitenkin rajuun riitaan ja lopulta käsirysyyn ohjelman tähtien bileissä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.